Etiäinen kantaa valoa

 

 

Olemme onnellisesti kotiutuneet pieneltä mutta ah niin ihanalta joulumatkaltamme. 

Mies nukuttaa lapsia ja minä istun olohuoneessa, pienessä kuusessamme palaa valo ja ulkona on pimeää. 

Mielen päällä on vielä aamun lumimyräkän keskellä nähdyt jylhän kauniit vuoristomaisemat ja lasten vilpitön onni lumesta. 

Haluan kertoa teille siitä, siitä miten lumi voi tehdä pienen perheen niin tyytyväiseksi, miten matka vuorelle ja takaisin voi antaa niin paljon. 

 

Mutta se ehtii vähän myöhemmin. Tänään, aaton kunniaksi minä haluan lähettää matkaan pienet joulun etiäiset. 

 

Joulu on ihan kohta. Heti tuossa oven takana. 

Minä en usko Jumalaan, mutta valoon, lämpöön ja rakkauteen, niihin minä uskon. Niistä minunkin jouluni koostuu. 

Me emme vietä isoa joulua. Me syömme joulupuuron, leikimme lasten kanssa ja annamme heille pienet lahjat. Illalla istumme takkatulen ääressä ja katselemme sitä. Ehkä juomme lasin glögiä. Mutta se olennainen on siinä. Pieni perheemme, jota rakastan enemmän kuin elämää, tuli valaisemassa pimeyttä, kehojen lämpö, koskeusten lempeys. Rauha ja onni. Kiireettömyys.

Minä annan itselleni lahjaksi armollisuuden ja anteeksiannon. Ettei tarvitse olla enempää. Ei tarvitse laittaa jouluruokia. Ei tarvitse koristella koko asuntoa. Ei tarvitse muuta kuin olla läsnä. Olla minä. 

 

Tänä jouluna minä haluan luoda ajatuksen, lähettää valonsäteen, pienen lämpimän etiäisen myös niille ihmisille, jotka tänä jouluna ovat yksin vastoin omaa tahtoaan. Minä toivon, että yksinäisyytenne helpottaa. Että elämäänne lötyy joku joka halaa, joku joka jakaa sen keittiönpöydän ääressä hörpityn kahvin, joku jolle kirjoittaa viesti. Toivon, että ensi vuonna ette enää ole yksin, ellette itse niin valitse.

 

Haluan muistaa heitä jotka tekevät töitä jotta meidän muiden olisi turvallista olla, jotta meidän muiden olisi lämmin, jotta meillä muilla olisi valoa. Te teette arvokasta työtä, arvokkaampaa kuin lähes kukaan muu. Teidän teette muiden ihmisten jouluista Joulun. Te varmistatte, että sairaat ja loukkaantuneetkin saavat joulun. Te pidätte huolen että tähän maailmaan syntyy terveitä lapsia joulunakin. Te olette perhe niille lapsille joilla sitä ei ole. Te olette joulun henki. 

 

Haluan muistaa teitä joille Joulu ei ole ilon vaan ahdistuksen ja pelon juhla. Te alkoholistien omaiset, kotiväkivallan uhrit, te kannatte taakkaa jota kenenkään ei tulisi kantaa. Te kuljette tietä, jota kenenkään ei täytyisi joutua kulkemaan. Minä toivon teille voimaa, minä toivon teille ulospääsyä tilanteestanne, minä toivon teille vilpitöntä ja pyytteetöntä rakkautta. 

 

Haluan muistaa heitä joille Joulu on surun juhla. Heitä joiden läheinen on poistunut juuri, heitä joita Joulu muistuttaa menneestä tavalla jota ei haluaisi muistaa. Minä toivon että te löydätte pienen valon pilkahduksen, syyn jatkaa tämänkin päivän ohi, toivon siemenen jolla jaksatte herätä seuraavaan aamuun. Minä toivon keskelle teidän surua läsnäoloa ja lämmintä hiljaisuutta. Lempeää kosketusta ja myötätuntoa. 

 

Haluan muistaa teitä joilla ei ole kotia johon mennä. Minä toivon että saatte syödäksenne, toivon että täksikin yöksi löytäisitte paikan jossa nukkua ilman pelkoa kylmästä tai kuolemasta. MInä toivon että jalkanne ovat kuivat ja kätenne lämpimät. Minä toivon että jokin kohta byrokratian rattaissa liikahtaa niin että ensi jouluna istutte oman pöytänne ääressä syömässä joulupuuroa. 

 

Haluan muistaa läheisiäni, ystäviäni ja perhettäni kaukana poissa. Teitä kaikkia minun on ikävä. Teitä kaikkia minä kaipaan. Toivon että teillä on kaunis, lämmin ja uneliaan lempeä jouluaika, toivon että saatte nauraa ja kokea olevanne rakastettuja. 

 

Minä toivon että me kaikki löytäisimme pienen hetken jolloin voisimme olla hiljaa, yksin, kaksin, koko suvun voimin, ja ymmärtää mitä meillä on juuri siinä, silmiemme edessä. Toivon että voisimme löytää kaikki pienen pilkahduksen valoa, pienen toivon kohti parempaa. 

Minä toivon että voimme kaikki kävellä kohti parempaa huomista, kohti vapaampaa, armollisempaa ja pelotonta maailmaa. Kohti maailmaa jossa kaikki voivat viettää joulua, niin halutessaan. 

 

Hyvää joulua, 

kaunista valonjuhlaa, 

lempeää rakkaudenaikaa. 

 

© all rights reserved

Annuska Dal Maso

annuska@annuskadalmaso.com