Emil Silmaril

Kaksi vuotta sitten takanamme oli elämäni tähän asti fyysisesti rankin 27 tuntia.

Synnyit hengittämättä, kolmen pisteen vauvana. 

Kun sain sinut vihdoinkin syliini, kapaloituna ja pestynä ensimmäiset sanani sinulle olivat; se on ohi nyt, kaikki on nyt hyvin. 

Olit vanha sielu, sinun silmäsi olivat suuret ja niistä loisti jokin pohjaton viisaus, josta en edellenkään aina saa kiinni. 

Alkutaipaleesi ei ollut helppo. 

Sinuun sattui, refluksi repi ruokatorveasi ja sinä et osannut kertoa sitä muulla tavalla kuin huutamalla selkä kaarella. 

Olit sylissäni lähes taukoamatta. 

Ensimmäinen vuosi oli repaleista ja väsynyttä. Sinullekin. Sinä kasvoit ja opit istumaan ja seisomaan varhain. Kun sinuun ei sattunut sinun hymysi oli veljesi kaltainen, pala aurinkoa. 

Puolentoista vuoden jälkeen sinä opit nauramaan. Kipu hellitti ja sinusta kuoriutui iloinen ja naurava lapsi. Sinun naurusi, hymysi ja vitsikkyytesi paljasti meille millainen lapsi sen kaiken kivun alla oli koko tämän ajan asunut, hän kenestä olimme ensimmäisen 18kk aikana nähneet vain välähdyksiä. Vihdoinkin sinä olit siinä. 

Ja nyt kun sinä olet kaksi, nyt sinä puhut. Sinä naurat. Sinä uhmaat. 

Sinä olet itsenäisen ja päättäväinen. Sinä rakastat tanssia ja latinorytmit saavat sinut heiluttamaan pyllyäsi villisti edestakaisin. 

Sinä rakastat uimista, palo-autoja, kirahveja ja suklaata.

Sinä ja sinun veljesi.
Te riitelette paljon, silti teidän suhteenne on niin puhdas ja aito. Sinun rakkautesi veljeesi on ylitsevuotavan suurta. Kun sinä tulet hakemaan pikkukakkosen aikaan porkkanaa tai paprikaa syötäväksi keittöistä sinä et koskaan, et koskaan, poistu jaloistani ennenkuin olet saanut palan myös veljellesi. Sinä haluat olla kaikessa kuin hän. Jos veljesi hyppää veteen, hyppäät sinäkin. Jos veljesi seisoo päällään seisot sinäkin. Sinä et tiedä että hän lähes kaksi vuotta sinua vanhempi. Sinulle hän on kaikki, sinulle hän on paras ja pahin ystävä. 

 

Sinä ja sinun isäsi.
Sinun isäsi oppi oikeasti tuntemaan sinut vasta 10kk iässä, kun hän jäi kanssasi kotiin. Ennen sitä sinä et halunnut tietää hänestä oikein mitään. Tuon kuukauden jälkeen sinä kuitenkin hyväksyit myös hänen sylinsä. Sinunkin päivän paras hetkesi on kun isä tulee illalla töistä kotiin. Juokset hänen luokseen ja halaat. En tiedä kenen vieressä sinä nukkuisit mielummin kuin isäsi vieressä, otsat vastakkain, käsi hänen poskellaan. 

 

Sinä ja minä.
Sinä olet monessa samanlainen kuin minä. Sinun alkava uhma antaa selkeitä merkkejä siitä että meillä on vielä omanlainen taistelu edessämme. Olemme niin samankaltaisia että välillä sattuu katsoa sinua, koska se on kuin katsoisi peiliin. Tiedän miten ajattelet, tiedän miten päädyt ratkaisuihisi. Ja juuri tuon samankaltaisuuden takia tiedän myös että välillä en ymmärrä, en osaa auttaa enkä tiedä miten sinun kanssasi olisin. Isäsi osaa. Hän osaa minunkin kanssani. 

Sinun on vaikea päästää minusta irti. Edelleen. Enkä minä ole päästämässä, ellet itse halua. Ole siinä, sylissä, vieressä, juuri niin pitkään kuin haluat. Olen lakannut rimpuilemasta sitä vastaan, lakannut kuuntelemasta neuvoja jotka sanovat toista. Sinä saat tulla syliini kun pyydät. Sinä saat aina halata kun pyydät. 

 

Pieni poikamme, sinä olet opettanut meille niin paljon. 

Sinä opetit meille ettei elämä kulje sitä rataa mitä me suunnittelemme. 

Sinä opetit meille että me venymme äärettömyyten ja takaisin jos on pakko. 

Sinä opetit meille että me olemme perhe, mitä tahansa tapahtuukaan. 

Jos sinä olet opettanut meille jo nyt näin paljon, mitä kaikkea sinä vielä ehditkään. 

 

Minä toivon että voisin näyttää sinulle maailman joka on hyvä. Maailman joka on rakastava. Maailman joka on hyväksyvä. 

Juuri nyt, tässä maailmanpolitiikan tilassa, en tiedä onnistuuko se. 

Minä haluaisin antaa sinulle maailman jossa jokaisella ihmisellä olisi sama ihmisarvo ja - oikeus. Maailman jonka aika ei olisi uhkaavasti loppumassa. Minä haluaisin ojentaa sinulle maailman jossa rodulla, sukupuolella, yhteiskuntaluokalla tai kansalaisuudella ei ole väliä. Maailma missä ihminen toiselle ihminen. Maailman missä ihminen on osa luontoa, ei sen päällä istuva hyväksikäyttäjä. 

Minä haluaisin sitä niin kovasti, mutta minun haluni on kovin yksinäinen kun miljoonat muut tässä maailmassa ovat pukeneet ylleen silmälasit jotka näyttävät vain yhden tien, sen kiiltävän ja suoran, sen joka kuitenkin suoran jälkeen loppuu, lopullisesti. 

Minun haluni tuntuu välillä hukkuvan tuuleen, huudan eikä kukaan kuule. 

En tiedä voinko antaa sinulle tuota maaillmaa, mutta minä haluan kasvattaa sinustaihmisen, joka on valmis taistelemaan sen puolesta jos minun taisteluni jää kesken. 

 

Tänään minä kuitenkin katson sinun suuriin sinisiin silmiisi ja hymyilen. Meillä on aikaa. Meillä on paljon hyvää aikaa oppia. Tänään me hymyilemme ja nauramme. Tänään me tiedämme että edessä on enemmän naurua kuin itkua. 

Tänään minä katson sinua ja tunnen syvää kiitollisuutta siitä että sinä olet luonamme tekemästä perheestämme juuri tämän neljän hengen kaaoksen. 

Onnea, rakas kuopus.

 

 

© all rights reserved

Annuska Dal Maso

annuska@annuskadalmaso.com